Siirry pääsisältöön

Prinsessakakku

Kesä on vähän laiskistanut tätä bloginpitäjä leipuria, molemmat harrastukset ovat olleet ihan hunnigolla. Mutta tässä viime viikon superhelteiden jälkeen tehty kakku.




Pampulan ja Pikkiriikin Emmi pyysi minua tekemään kakun heidän esikoisen prinsessa juhliin. Tämä junakakkuhan meni aikaisemmin keväällä saman perheen kuopukselle, joten olivat jo aikaisemmin maistelleet minun kakkuja. Edellinen junakaku oli maistunut hyvin juhlaväelle, joten kakku oli koristeluja lukuunottamatta ihan sama.

Kakku oli siis 7 munan sokerikakkupohja jonka välissä oli suklaamousse ja appelsiinimarmeladia. Kakku oli kostutettu spritellä ja eristeenä oli sokerikreme. Päällinen oli vaahtokarkin makuista massaa ja koristeet sokerimassaa.

 Täytyy sanoa että vaikka minua on "peloteltu" helteiden ja leivonnan yhdistämisestä, niin olin kyllä todella yllättynyt helteen vaikutuksesta niin liivatteeseen kun koristemassoihinkin. Olin meinaan todella pulassa. Useammasta kruunusta ja hyvissä ajoin tekemisisestä ei ollut mitään hyötyä, koko viikko oli niin kuuma että mikään ei jähmettynyt ja kaikki hajosi käsiin. Viimein sain yhden kruunun "onnistumaan" kun tuin sen sisältä folioidulla vessapaperirullan hylsyllä (joo tiedän, mutta hätä keinot keksii). Katastrofin aineksia lisäsi se että koko kakku hikoili kuin pieni porsas. Se rulla viritelmä pysyi lopulta pystyssä ja sain sen pakattua matkaakin. Valitettavasti kuulin että enää matka rasitusta se ei ollut kestänyt :( No onneksi minulla oli myös plan B (siitä ei valitettavasti ole kuvaa) eli kakun päällä makaava kruuna asian mukaisilla timateilla ja helmillä koristeltuina. Liivatetta laitoinkin täytteeseen vähän ekstraa jotta kakku varmasti pysyisi kasassa ja hyvä niin sillä kuulemani mukaan kakku oli tehnyt matkalla muutaman pyörähdyksen ;)




Onneksi pikku-prinsessa oli kuulemma kuitenki tyytyväinen kakkuunsa, vaikka se ei ihan onnistunutkaan suunnitelmien mukaan. 


Paljon onnea vielä Ronjalle!

Kommentit

  1. Äiti oli myös oikein tyytyväinen! :)
    Kiitos vielä tätäkin kautta tuhannesti, kakku maistui edelleen juhlaväelle viimeistä murua myöten ja sai valtavasti kehuja myös ulkonäöstään. :)
    Plan B:n koristeet olivat myös aivan yhtä hienot, laitan kuvia omaan blogiin heti seuraavaan postaukseen! Lapset ihmettelivät, voiko näitä oikeasti syödä! ;)
    Ja kuten oli jo puhettakin, niin helle oli niin kamala, etten itsekään saanut edes muffinssien kermaa vaahdoksi asti, joten sinähän onnistuit ihan erinomaisesti. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos sinulle luottamukseta ja kauniista sanoista. Ihanaa että olitte tyytyväisiä, mutta silti itseäni ottaa päähän kun asiat ei mene niin kuin suunnittelee!! Varsinkin kun se edellinen kruunukakku oli ihan floppi ;)

    No taitaa olla paljon prinsessa kakkuja tiedossa kun tästä alkaa oikea prinsessojen kausi synttäreiden muodossa. Kummityttöni joka oli meillä kun tein kakkua tilasi itselleen samanlaisen ;D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kuin ilahdutat minua kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Banaani-kaurakeksi ilman lisättyä sokeria

Smoothiekakku postauksessa vinkkasin luonnollisesti sokerittomista lastenkekseistä jotka on ollut ihan meidän lemppari keksejä kun pojat ovat olleet pieniä. No kuinkas ollakaan niitä ei enää olekaan Semperin valikoimassa. Tosi harmi, olivat hyvää ja terveellistä naposteltavaa. Meillä ei siis keksejä noin niin kuin muuten napostella, mutta esim reissussa olivat tosi hyviä antaa lapsille kun alkoi meno yltymään ;) Ja siis nimen omaan noita luontaisesti sokerittomia keksejä, normikeksit ainoastaan herkkupäivänä. No nyt kun tuo meidän kuopus alkaa olla sellaisessa iässä että on kiva että saa välillä lahjottua jollain hiljaisuutta niin ärsyttää kun suosikit on poistuneet markkinoilta. FB:n vauvaryhmässä yksi äiti vinkkasi että Hipp:ltä löytyy vastaavia keksejä, mutta valitettavasti ne ei ainakaan toistaiseksi kuulu meidän Prisman valikoimaan. Toinen äiti samaisessa ryhmässä vinkkasi että keksejä voi myös itse leipoa. Hah, ei sitten ollut se ajatus edes käynyt mielessä sitä ennen :D No tu

Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku

Joitain viikkoja sitten tein syntymäpäiväkakun jonka väliin tuli sipaisu lemoncurdia ja valkosuklaamoussea. Tällä kombolla olen kakkuja tehnyt kyllä aikaisemminkin mutta pakko myöntää että lemoncurd on ollut suoraan kaupan hyllystä. Ei sillä että siinä kaupan (MacKays) on mitään vikaa, mutta kyllä tämä itsetehty pesee sen mennen tullen. Syy miksi ihastuin tähän itsetehty on se että siinä tulee sitruunan kirpeys ja hapokkuus aivan eritavalla esille. Omaan suuhuni tällaiset makean ja kirpeän liitot ovat taivas! Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku (24cm vuoka) - 175g kauratäytekeksejä (vanilja) - 40g voita - 4dl kuohukermaa - 250g mascarponea (myös tavallinen tuorejuusto käy) - 3 valkuaista - 200g valkosuklaata - 4 liivatetta - tilkka maitoa - 3 keltuaista - 2,5dl sokeria (puolet hillosokeria) - 2 sitruunan raastettu kuori - 1,5dl sitruunamehua - 50g  pehmeää voita - 2 liivatetta - tilkka vettä Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjall

Lakka-kinuskijuustokakku

Kesäkuussa juhlimme kuopuksen syntymäpäiviä. Halusin tarjoilla juhlissa juustokakkua jollain uudella makukombolla. Normaalisti olen miettinyt tarjottavat ennen kauppaan menoa, mutta nyt olin kaupassa vailla ideaa. Onneksi törmäsin rahkahyllyssä Valion lakan makuiseen rahkaan. Siitä alkoivat ideat sinkoilemaan ja syntyi tämä kakku. Lakkakerros: 2 dl kermaa (vispi tai kuohu) 3 prk lakkarahkaa 3 liivatetta Tilkka maitoa ( 1dl lakkahilloa) Kinuskikerros: 4 dl kermaa (vispi tai kuohu) 2 dl kinuskia (käytin kaupan valmista) 200g tuorejuustoa 5 liivatetta Tilkka maitoa (Ruokosokeria maun mukaan) Pohja: 150g Lotus tai Bastogne keksejä 60g voita 1. Sulata voi. 2. Muskaa keksit ja sekoita voisulaan 3. Laita leivipaperi 24cm irtopohjavuokaan ja levitä päälle keksi-voiseos. 4. Tee ensin lakkakerros. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. 5. Vaahdota kerma. 6. Kuumenna maitotilkka mikrossa ja sulata siihen liivatteet. Muista puristella ensin ylimääräiset vedet poi