Siirry pääsisältöön

Robotti synttärit

Meillä molemmat lapset täyttää vuosia toukokuussa, joten paljon riittää leivottavaa. Tänä vuonna yritin olla "ovela" joten pidimme buukkasimme juhlinnan yhdelle päivälle. Aamulla tuli kaverit ja iltapäivällä sukulaiset. Yllättävän hyvin kaikki sujui, vaikka lauantaina olin vielä aika ranteet-auki-fiiliksellä ;) Tuntui että mikään ei onnistunut ja kun piti vielä välissä käydä juhlimassa veljentytön synttärit niin yötyöksihän se meni. Onneksi ulkoistin lapset isovanhemmille ja sovimme palautuksen juhlien alkuun.

Ihan kaikkea mitä suunnittelin en kerennyt tekemään, mutta ihan mukavat tarjottavat lopulta olivat. Vähän oli eri tarjottavat eri kattauksilla ja molemmissa oma kakku. Ei vaan voi aloitettua kakkua tarjota ;D


Syntymäpäivä sankari toivoi kakkuun robottia, suklaata, mansikoita ja vaniljaa. Tässä kakussa oli kaikkea niitä. Pohja oli Kinuskikissan mehevä suklaakakkupohja, täyteenä oli vaniljamousse ja tuoreita mansikoita. Kuorrutteen resepti oli Pullahiiren ihanasta kakkukirjasta (voin suositella kirjaa kaikille). Oli muuten eka kerta kun tein pursotettavaa suklaakuorrutetta. Pursotukset ja koristelut on vähän sinne päin, mutta tässä kohtaa pitää varmaan todeta että "suutarin" lapsilla ei ole kenkiä ;)


Popsien kanssa oli taas ongelmia. Confetista oli loppuneet ne isommat tikut ja tuntui että en saanut näitä pienempiä pysymään pystyssä. Designissa oli myös paljon parantamisen varaa lähtien jo siitä että koristeet eivät edes pysyneet kiinni. No seuraavalla kerralla sitten parempia :)

Muffarit oli tehty Meri Merin ihaniin vuokiin ja koristeltu mukana tulleilla koristella. Itse ostin seti jenkeistä, mutta huomasin että Bake&Party myy nykyään Meri Merin ihania tuotteita. Ärsyttää vaan kun paperivuoka päästää rasvan läpi. Resepti näissä oli myös Kinuskikissalta klik

Tuli myös opittua että sämpylätaikinan voi säilöä kohottamisen jälkeen jääkaapissa ja leipoa vasta aamulla, kiitos ihanille ystävilleni fb:ssä jotka auttoivat. Nakkisämpylät saatiin siis tuoreena pöytään.

Tästä kakusta äiti on niin ylpeä. Syntymäpäiväsankari on myös innokas leipuri ja koristeiden tekijä. Hän itse maalasi kakkuunsa robotin kuvan, äiti joutui vaan äkkiä sutasemaan nime kylkeen. Tämä toinen kakku oli sokerikakkupohja vadelma-kinuskitäytteellä.

Kattaus mukaili myös teemaa. Robotti pyykipojat löydettiin Tigeristä ja muut Tiimarista.

Maanantain rääppiäisiin tein vielä bebe leivoksia. Tai siis tein pohjat jo lauantaina, mutta en vaan kaikessa kiireessä kerennyt niitä täyttää vasta kun maanantaina. Tämä on toinen kerta kun bebejä kokeile ja tällä kertaa ulkomuoto onnistui paremmin. Maku puolella sen sijaan opin että mansikkatomusokeria ja sitruunamehua ei kannata yhditää, maku on tiskiainemainen ;D
Nyt sitten odotetaan seuraavia juhlia :)

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kuin ilahdutat minua kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Banaani-kaurakeksi ilman lisättyä sokeria

Smoothiekakku postauksessa vinkkasin luonnollisesti sokerittomista lastenkekseistä jotka on ollut ihan meidän lemppari keksejä kun pojat ovat olleet pieniä. No kuinkas ollakaan niitä ei enää olekaan Semperin valikoimassa. Tosi harmi, olivat hyvää ja terveellistä naposteltavaa. Meillä ei siis keksejä noin niin kuin muuten napostella, mutta esim reissussa olivat tosi hyviä antaa lapsille kun alkoi meno yltymään ;) Ja siis nimen omaan noita luontaisesti sokerittomia keksejä, normikeksit ainoastaan herkkupäivänä. No nyt kun tuo meidän kuopus alkaa olla sellaisessa iässä että on kiva että saa välillä lahjottua jollain hiljaisuutta niin ärsyttää kun suosikit on poistuneet markkinoilta. FB:n vauvaryhmässä yksi äiti vinkkasi että Hipp:ltä löytyy vastaavia keksejä, mutta valitettavasti ne ei ainakaan toistaiseksi kuulu meidän Prisman valikoimaan. Toinen äiti samaisessa ryhmässä vinkkasi että keksejä voi myös itse leipoa. Hah, ei sitten ollut se ajatus edes käynyt mielessä sitä ennen :D No tu

Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku

Joitain viikkoja sitten tein syntymäpäiväkakun jonka väliin tuli sipaisu lemoncurdia ja valkosuklaamoussea. Tällä kombolla olen kakkuja tehnyt kyllä aikaisemminkin mutta pakko myöntää että lemoncurd on ollut suoraan kaupan hyllystä. Ei sillä että siinä kaupan (MacKays) on mitään vikaa, mutta kyllä tämä itsetehty pesee sen mennen tullen. Syy miksi ihastuin tähän itsetehty on se että siinä tulee sitruunan kirpeys ja hapokkuus aivan eritavalla esille. Omaan suuhuni tällaiset makean ja kirpeän liitot ovat taivas! Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku (24cm vuoka) - 175g kauratäytekeksejä (vanilja) - 40g voita - 4dl kuohukermaa - 250g mascarponea (myös tavallinen tuorejuusto käy) - 3 valkuaista - 200g valkosuklaata - 4 liivatetta - tilkka maitoa - 3 keltuaista - 2,5dl sokeria (puolet hillosokeria) - 2 sitruunan raastettu kuori - 1,5dl sitruunamehua - 50g  pehmeää voita - 2 liivatetta - tilkka vettä Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjall

Lakka-kinuskijuustokakku

Kesäkuussa juhlimme kuopuksen syntymäpäiviä. Halusin tarjoilla juhlissa juustokakkua jollain uudella makukombolla. Normaalisti olen miettinyt tarjottavat ennen kauppaan menoa, mutta nyt olin kaupassa vailla ideaa. Onneksi törmäsin rahkahyllyssä Valion lakan makuiseen rahkaan. Siitä alkoivat ideat sinkoilemaan ja syntyi tämä kakku. Lakkakerros: 2 dl kermaa (vispi tai kuohu) 3 prk lakkarahkaa 3 liivatetta Tilkka maitoa ( 1dl lakkahilloa) Kinuskikerros: 4 dl kermaa (vispi tai kuohu) 2 dl kinuskia (käytin kaupan valmista) 200g tuorejuustoa 5 liivatetta Tilkka maitoa (Ruokosokeria maun mukaan) Pohja: 150g Lotus tai Bastogne keksejä 60g voita 1. Sulata voi. 2. Muskaa keksit ja sekoita voisulaan 3. Laita leivipaperi 24cm irtopohjavuokaan ja levitä päälle keksi-voiseos. 4. Tee ensin lakkakerros. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. 5. Vaahdota kerma. 6. Kuumenna maitotilkka mikrossa ja sulata siihen liivatteet. Muista puristella ensin ylimääräiset vedet poi