Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2015.

Late Lammas-kakku

Tiedättekö kun on jotain sellaisia kakkuja joita sormet vaan syyhyää että pääsisi kokeilemaan, no tämä on yksi sellainen :) . Ihan pelkästään omalle perheelle en viitsi pelkästä kokeilunhalusta täytekakkuja tekemään, ne kun jää syömättä (muita leivonnaisia sitten kyllä kokeilen). Mutta ilo oli ylimmillään kun kuulin että 3-vuotta täyttävän sankarin toiveena oli Late ja se että kakussa olisi vaahtokarkkia :D No sehän onnistui!!   Itse kakkupohjan (sokerikakku) leivoin ihan normaalisti pyöreään vuokaan (7munaa ja 28cm). Leikkasinkin kakun ihan normaalisti kolmeen osaan, mutta täytön tein Ikean isoimpaan metalliseen salaattikulhoon jonka olin valmiiksi kelmuttanut. Se kulho on täydellinen pyöreiden muotokakkujen tekemiseen. Kun kakku oli yhden yön hyytynyt sivelin sen pinnan kermavaahdolla joka kiinnitti vaahtokarkit kakkuun. Vaahtokarkit löytyivät muuten cittarin amerikkahyllystä. Muut osat on tehty sokerimassasta.     Täytteenä kakussa oli maitosuklaa-appelsiinimousse  

Rippikakkuja

Pääsin tekemään toista kertaa elämässäni rippikakkuja. No sinänsä sillä ei ole mitään merkitystä, samoja kakkujahan sitä on koko ajan tullut tehtyä. Mutta muotti on odottanut kiltisti laatikossa jo monta vuotta jotta pääsee uudelleen käyttöön. Huvittavaa sinänsä että ripille päässyt nuori neitokainen ei ristiä kakkuunsa edes halunnut. No tämäpä leipuri sen siihen tämäytti, noi ei sentään. Risti oli irtonainen ja laitoin se ainoastaan kuljetuksen ajaksi merkiksi siitä että toinen kakuista oli laktoositon. Tuli muuten leipurille muutama ylimääräinen sydämen tykytys kun sekoitin tuon normi kakun ja laktoosittoman keskenään. Olen oppinut että mitään kimallejuttuja ei kannata sisällä spreijata (leviää joka paikkaan) joten teen sen aina ulkona, mutta sisälle tullessani menikin kakut sekaisin. Onneksi olin sotkenut laktoosittoman kreemin kanssa kakkupahvin reunaa ja siitä pääsin tarkastamaan.     Kakut olivat mitoitettu 25hlölle eli olivat 28cm vuokassa ja seitsemällä munalla. Pohjat o

Suolakeksipiirakka tomaatilla

Kummityttöni äiti teki viime vuonna todella hyvää suolaistapiirakkaa hänen syntymäpäivilleen. Piirakka vei kirjaimellisesti kielen mennessään. Hän kertoi että oli bongannut ohjeen yhteishyvä-lehdestä. Omani oli siinä vaiheessa jo lehtikorissa kierrätykseen menossa ja pakkohan se oli sieltä ylös kaivaa. Repäisin ohjeen talteen ja se jäi odottamaan parempia aikoja.   Nyt vuosi maistiaisista pääsin tekemään sitä meidän neidin syntymäpäiville, onneksi ohje oli vielä jemmassa. Mutta tarvinneeko sitä edes sanoa että ohjeessa ei tälläkään kertaa pystyy ja tein tämän isompana kuin alkuperäinen ohje.    Tomaattipiirakka:  - 100 g margariinia - 200 g suolakeksejä - 1,5 dl vehnäjauhoja   - 200 g maustamatonta tuorejuustoa - 200g aurinkokuivattutomaatti tuorejuustoa - 2 dl parmesaaniraastetta - 2 kananmuna - 1 valkosipulinkynsi - 0,5 tl timjamia - 3-4 isoa tomaattia - 3 rkl oliiviöljyä - ripaus rouhittua mustapippuria   Sulata rasva. Jauha

Valkosuklaajuustokakku kuin unelma

Me vietimme mieheni kanssa 10-vuotishääpäivää viime viikolla. Mitään erikoista emme halunneet järjestää, oltiin ihan vaan kotosalla. Kaikki keillä on tai on ollut pieniä lapsia tietää kuinka ihanaa on olla ihan vaan omassa kodissa ILMAN niitä lapsia. Kaikki tavarat paikallaan ja ihana hiljaisuus joka puolella. Siitä halusimme kahdestaan nauttia.   Teimme lemppariruokaa ja pitihän sen päälle saada jotain ekstra hyvää jälkiruokaa. Olin aikaisemmin nähnyt kun joku oli ylistänyt rouva Paavo Väyrysen hesarissa julkaistua reseptia herkullisesta valkosuklaakakusta. Sitä oli pakko päästä kokeilemaan. Alkuperäinen resepti löytyy täältä Kuinka ollakaan en pystynyt reseptissä täysin pysymään, mutta voi valita kumpaa noudattaa. Itse vähensin liivatteen ja sokerin määrää.       Pohja: 12 LU Bastogne -keksiä (150 g) 1 Daim suklaapatukka (56 g) 75 g voita   Täyte: ½ dl maitoa  4 liivatelehteä 200 g valkosuklaata 2 munaa 200 g maustamatonta tuorejuustoa 1 tl vaniljasoker

Mooottoripyöräkakku 50-vuotiaalle

Ystäväni mies täytti pyöreitä ja ystäväni pyysi minulta kakkua juhliin. Koska ystäväni mies ei juhlista juurikaan perusta ei pyöreitä juhlittu sen kummemmin, ainoastaan kahvitellen perhepiirissä.  Kakun teemaksi muovautui sankarin moottoripyöräharrastus. Pakko myöntää että muutaman kerran kirosin sitä että olin itse moista teemaa ehdottanut :D :D Moottoripyörän tekeminen ei sitten luonnistunutkaan ihan niin jouhevasti kuin olin ajatellut. Vaikka minulla oli kuva alkuperäisestä olin saanut ystävältäni siunauksen siihen että ulkomuoto voi olla mopoa muistuttava ja sininen.... No niillä mentiin ja tällainen siitä tuli.     Kakku oli 7 munan sokerikakkupohjalla (26cm vuoka). Täytteenä oli appelsiini-maitosuklaamousse. Koristeet ja päällinen oli sokerimassaa. Yleensä teen eristeeksi aina kreemin tomusokerista ja voista, mutta en ole ollut täysin tyytyväinen kakkuni reunoihin. Sain vinkin (mistäpä muualta kuin) FB:n leivontaryhmästä paremmasta kreemistä jossa sokerit keitetään ennen

Voileipäkakkuja

Voileipäkakut ovat herkkua jota tulee harvemmin tehtyä. Jos meillä mies saisi päättää voileipäkakut olisivat ainoita kakkuja jota meillä vieraille tarjottaisiin.   Ystäväni tytär pääsi ripille ja pyysi minulta juhliin voileipäkakkuja, no pitihän sellaiset sitten tehdä. Olen aina aikaisemmin tehnyt suorakaiteen mallisia kakkuja ja nyt ajattelin kokeilla tehdä pyöreän. Pyöreästä voileipäkakusta ensimmäinen ajatus saattaa olla että paljon leipää menee hukkaan, mutta jos leikkaa leivät hyvin ei mitään hukkaa tule. Itse käytin kokoamiseen irtopohjavuokaa. Ei kyllä mitään hajua että mikä aivopieru minulle oikein iski ja laitoin kelmun toisen vuokan pohjalle!!! No sain sen sitten koristeluvaiheessa sieltä pois ujutettua, mutta en toista kertaa samaa mokaa tee.   Liha kakun tein mukaillen tätä ohjetta ( klik)   Lohikakun ohjeen löysin Pullahiiren blogista ( täällä ). Pikkuisin mukailin ohjetta koska kakkun piti olla isompi. Kerrokset tein moniviljapaahdosta ja realista. Alla m

Valmistujaiskakku

Tämä kakku meni sairaanhoitaja-terveydenhoitajaksi valmistuneelle. Sain suht vapaat kädet toteutusta ajatellen. Kaikki mikä liittyi sairaalaan, terveydenhoitajaan tai ambulanssiin oli toivottuja. Ystäväni googlen avulla hain inspiraatiota ja sainkin suunnitelman jonka mukaan edetä.   Kakku oli sokerikakkupohjalla ja maitosuklaamoussella. Koristeet ja päällinen sokerimassaa ja kaulintamassaa.   

Kihlajaiskakku

Ystäväni tytär meni kihloihin, tai no kakusta puhuttaessa oli toive ilmassa että vastaa myöntävästi. Kyseessä oli siis super romanttinen yllätyskosinta jossa morsiamen äiti oli juonessa mukana. Kakku piti saada aika pikaisella aikataululla tehtyä kun täydellinen tilaisuus kosintaan ja juhliin tuli suht yllättäen. Onneksi sain kakun ajoissa valmiiksi juhlia varten.   Täytteenä kakussa oli valkosuklaamousse ja vadelmia (muistaakseni :D ) . Päällinen ja koristeet sokerimassaa. Mustasta kukasta näkee että kuivumisaikaa ei ollut tarpeeksi, valkoisia kukkia minulla oli valmiina ja niihin tein vaan mustan keskiö. Sain vision jossa kakkua kiertää musta pitsi..... no mustan pitsin värjääminen ei sitten ollutkaan mikään ihan helppo juttu. Toki värin olisi voinut myös tuputella pitsin päälle, mutta pelkäsin että sillä tavalla saan ikäviä jälkiä massaan. Aika paljon mustaa pastaväriä kuluin, mutta tuli siitä lopulta tarpeeksi tummaa joskaan ei kyllä ihan mustaa. Ja hyvistä vinkeistä kiitos ku

The first birthday cake ( vol. 2 )

Mietin joskus että helpommallakin voisi ehkä päästä.... meinaan näiden synttäreiden kanssa. Ensinnäkin pitäisi yhdet juhlat, ei monia kattauksia, ja toiseksi ostaisi kaiken valmiina kaupasta :.......  No eihän niin voi tehdä :D sehän olisi ihan tylsää ja ihan liian helppoa. Mikä sen mukavampaa kuin järjestää peräkkäisinä päivinä juhlia ja tehdä vielä sen kymmenen eri sorttia tarjottavia ;) Kuten meillä aina oli neidinkin synttärit jaksotettu useampaan osaan. Ensin oli kaverit ja sitten sukulaiset. Sukulaisille tarjottavaksi halusin kokeilla jotain ihan erilaista kakkua jotain mitä en ole aikaisemmin kokeillut. Ja tyylilleni uskollisena sanoin piut paut harjoitusversioille ja ryntäsin suit sait soitellen sotaan..... Nooooh....olisi ehkä kannattanut harjoitella. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Tarjolla ollut kakku oli suklaisella sokerikakkupohjalla (20cm vuokaan tehty) ja täytteenä daim-vadelmatäyte. Päällä kakussa oli italialainen voi-marenkin ja päällä suklaa ganache. Pakko myönt