Siirry pääsisältöön

Dinokakku



Tänä viikonloppuna on juhlittu esikoiseni Jooan 4-vuotis syntymäpäiviä. Vähän turhan paljon on meillä katsottu kakkukuvia ja kirjoja koska herran toiveet olivat aika selkeät. Hän halusi kakun jossa dinosaurus (tyranosaurusrex) laittaa pään veteen, kakussa piti olla myös vesiputous ja tulivuori. Valitettavasti äidin taidot eivät ihan riittäneet toteutukseen.

Tämä projekti meinas pahasti päätyä sanontaan että suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Sen verran tuskaisaa oli toteuttaa dinosauruksia. Toiveissa oli siis se tyranoraurusrex, ja tunnollisena äitinä sitä yritin myös toteuttaa. Kerrottakoon että minulla oli siihen myös loisto-ohjeet, mutta ei vaan silti onnistunut. Massat päätyivät aina vaan myttyyn. No vaihdettiin sitten suunnitelmaa hieman yksinkertaisempaan. Paljon oli vaikeuksia tämänkin dinon toteuttamisessa, mutta lopulta se oli sitten dinon näköinen. Todettakoon että tämä 3D muotoilu ei vaan ole mun hommaa!! Tulivuorille ja muille ei edes jäänyt aikaa.



Pohjana kakussa oli gluteeniton suklaakakkupohja. Kostutus spritella. Täytteenä oli sama kuin tässä raitakakussa. Massana oli tällä kertaan vaahtokarkin makuista kaulintamassaa ja sen alla sokerikreme (150g sokeria ja 80g margariinia). Koristeet olivat sokerimassaa ja sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta.

Sankari on onneksi erittäin tyytyväinen kakkuunsa ja hyvin se maistuikin juhlaväelle.


Pikkasen otti pattiin kun valkoiset kynttilät oli loppu.

Paljon onnea vielä äidin rakkaudelle!!

Kommentit

  1. Ihana dinokakku!!! Ne toiveet olivat kyllä aikamoiset. Ehkä Jooa itse taitaa sellaisia sitten omille lapsilleen, en yhtään ihmettelis kun on jo niin innokas:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Aija. Saa nähdä mikä Jooasta isona tulee. En kyllä yllättyisi jos se liittyisi leivontaan ;D

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana ja pirteän värinen tämä dinokakku! :)

    VastaaPoista
  4. Mulla on tuo sama kirjainmuttisetti ja en saa niitä kirjaimiä millään siitä irti. Mitä sitä teet, jotta saat kirjaimet irti siitä kovasta muovimuotista?

    Ihanan värikäs kakku!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kuin ilahdutat minua kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Banaani-kaurakeksi ilman lisättyä sokeria

Smoothiekakku postauksessa vinkkasin luonnollisesti sokerittomista lastenkekseistä jotka on ollut ihan meidän lemppari keksejä kun pojat ovat olleet pieniä. No kuinkas ollakaan niitä ei enää olekaan Semperin valikoimassa. Tosi harmi, olivat hyvää ja terveellistä naposteltavaa. Meillä ei siis keksejä noin niin kuin muuten napostella, mutta esim reissussa olivat tosi hyviä antaa lapsille kun alkoi meno yltymään ;) Ja siis nimen omaan noita luontaisesti sokerittomia keksejä, normikeksit ainoastaan herkkupäivänä. No nyt kun tuo meidän kuopus alkaa olla sellaisessa iässä että on kiva että saa välillä lahjottua jollain hiljaisuutta niin ärsyttää kun suosikit on poistuneet markkinoilta. FB:n vauvaryhmässä yksi äiti vinkkasi että Hipp:ltä löytyy vastaavia keksejä, mutta valitettavasti ne ei ainakaan toistaiseksi kuulu meidän Prisman valikoimaan. Toinen äiti samaisessa ryhmässä vinkkasi että keksejä voi myös itse leipoa. Hah, ei sitten ollut se ajatus edes käynyt mielessä sitä ennen :D No tu

Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku

Joitain viikkoja sitten tein syntymäpäiväkakun jonka väliin tuli sipaisu lemoncurdia ja valkosuklaamoussea. Tällä kombolla olen kakkuja tehnyt kyllä aikaisemminkin mutta pakko myöntää että lemoncurd on ollut suoraan kaupan hyllystä. Ei sillä että siinä kaupan (MacKays) on mitään vikaa, mutta kyllä tämä itsetehty pesee sen mennen tullen. Syy miksi ihastuin tähän itsetehty on se että siinä tulee sitruunan kirpeys ja hapokkuus aivan eritavalla esille. Omaan suuhuni tällaiset makean ja kirpeän liitot ovat taivas! Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku (24cm vuoka) - 175g kauratäytekeksejä (vanilja) - 40g voita - 4dl kuohukermaa - 250g mascarponea (myös tavallinen tuorejuusto käy) - 3 valkuaista - 200g valkosuklaata - 4 liivatetta - tilkka maitoa - 3 keltuaista - 2,5dl sokeria (puolet hillosokeria) - 2 sitruunan raastettu kuori - 1,5dl sitruunamehua - 50g  pehmeää voita - 2 liivatetta - tilkka vettä Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjall

Lakka-kinuskijuustokakku

Kesäkuussa juhlimme kuopuksen syntymäpäiviä. Halusin tarjoilla juhlissa juustokakkua jollain uudella makukombolla. Normaalisti olen miettinyt tarjottavat ennen kauppaan menoa, mutta nyt olin kaupassa vailla ideaa. Onneksi törmäsin rahkahyllyssä Valion lakan makuiseen rahkaan. Siitä alkoivat ideat sinkoilemaan ja syntyi tämä kakku. Lakkakerros: 2 dl kermaa (vispi tai kuohu) 3 prk lakkarahkaa 3 liivatetta Tilkka maitoa ( 1dl lakkahilloa) Kinuskikerros: 4 dl kermaa (vispi tai kuohu) 2 dl kinuskia (käytin kaupan valmista) 200g tuorejuustoa 5 liivatetta Tilkka maitoa (Ruokosokeria maun mukaan) Pohja: 150g Lotus tai Bastogne keksejä 60g voita 1. Sulata voi. 2. Muskaa keksit ja sekoita voisulaan 3. Laita leivipaperi 24cm irtopohjavuokaan ja levitä päälle keksi-voiseos. 4. Tee ensin lakkakerros. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. 5. Vaahdota kerma. 6. Kuumenna maitotilkka mikrossa ja sulata siihen liivatteet. Muista puristella ensin ylimääräiset vedet poi