maanantai 22. helmikuuta 2016

Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku

Joitain viikkoja sitten tein syntymäpäiväkakun jonka väliin tuli sipaisu lemoncurdia ja valkosuklaamoussea. Tällä kombolla olen kakkuja tehnyt kyllä aikaisemminkin mutta pakko myöntää että lemoncurd on ollut suoraan kaupan hyllystä. Ei sillä että siinä kaupan (MacKays) on mitään vikaa, mutta kyllä tämä itsetehty pesee sen mennen tullen. Syy miksi ihastuin tähän itsetehty on se että siinä tulee sitruunan kirpeys ja hapokkuus aivan eritavalla esille. Omaan suuhuni tällaiset makean ja kirpeän liitot ovat taivas!
Lemoncurd-valkosuklaajuustokakku
(24cm vuoka)
- 175g kauratäytekeksejä (vanilja)
- 40g voita
- 4dl kuohukermaa
- 250g mascarponea (myös tavallinen tuorejuusto käy)
- 3 valkuaista
- 200g valkosuklaata
- 4 liivatetta
- tilkka maitoa
- 3 keltuaista
- 2,5dl sokeria (puolet hillosokeria)
- 2 sitruunan raastettu kuori
- 1,5dl sitruunamehua
- 50g  pehmeää voita
- 2 liivatetta
- tilkka vettä
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Murskaa keksit, sulata voi ja yhdistä ne. Painele vuoan pohjalle, ei kuitenkaan liiaan tiiviiksi kerrokseksi vaikeuttaa muuten leikkausta.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa myös kerma vaahdoksi. Sulata suklaa ja sekoita tuorejuuston joukkoon. Kuumenna maitotilkka ja sulata siihen liivatteet. Sekoita tuorejuusto-suklaan sekaan. Kääntele/sekoita lopuksi yhteen kermavaahto ja tuorejuusto-suklaa-liivate ja lopuksi lisää valkuaisvaahto. Kaada vuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi tunniksi.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Päälle tuleva lemoncurd keitetään kattilassa (mielellään teflon tms). Mittaa kattilaan keltuaiset, raaste, sokerit ja mehu. Kuumenna kiehuvaksi kokoajan sekoittaen. Kun seos pulpahtaa anna laita pienemmälle ja keitä vielä n. 7min kunnes väri muuttuu hitusen kirkkaammaksi ja koostumus paksuuntuu. Nosta pois levyltä ja anna hetken jäähtyä. Siirrä seos vatkauskulhoon. Lisää joukkoon voi ja vatkaa sähkövatkaimella kunnes seos vaalenee. Kuumenna vesitilkka ja sulata siihen liivatteet. Vatkaa curdin joukkoon ja kaada kakun päälle. Siirrä takaisin jääkaappiin jähmettymään.
Koristele kuten haluat.


4 kommenttia:

  1. Hei, voiko liivatteet korvata jollain muulla tai jättää kokonaan pois? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mousse osuudessa voi liivatteet korvata lisäämällä suklaan määrää, sanoisin että noin tuplaamalla suklaan määrän (tämä ihan puhdas arvaus). Päällisen kanssa onkin sitten vaikeampi. Itselläni ei ole kokemusta noista kasvisperäisistä hyydyttäjistä (esim. agar agar), mutta jokin sellainenkin toimisi varmasti. Itse kokeilisin ensin niin että korvaisin sokerin kokonaan hyytelö/hillosokerilla. Kerro ihmeessä miten kävi jos päätät kokeilla :)

      Poista
  2. onko kokemusta uskaltaisiko tätä tehdä etukäteen ja pakastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni ei kauheasti oli kokemusta juustokakkujen pakastamisesta. Viisaammat sanoo että onnistuu kyllä. Sen muutaman kerran kun olen pakastanut niin en ole ollut tyytyväinen sulatuksen jälkeiseen ulkonäköön. Kiille on jotenkin ottanut nokkiinsa. Eli jos pitää pakastaa pakastaisin ilman kiillettä ja laittaisin kiilteen vasta tarjoilupäivänä (curdin voi tehdä vaikka edellisenä päivänä valmiiksi ja vatkata vasta kun laittaa kakun päälle ja yhdistää liivatteet). Kiillehän jähmettyy suht nopsaan koska on vaan ohut kerros. Toivottavasti tästä oli apua :)

      Poista

Kiitos kuin ilahdutat minua kommentillasi!